Meistä

Yksinkertainen on kaunista. Keskitymme puhtaisiin, aitoihin ja luonnonmukaisiin raaka-aineisiin ja makuihin. Meille 1+1 on enemmän kuin kaksi.

Sauli Kemppainen on intohimoinen ravintola-alan ammattilainen, jonka tavoitteena on palata ruoanlaiton alkujuurille, missä kunnioitetaan raaka-aineiden ominaismakuja, eikä sekoiteta liian monia makuja keskenään yhteen.

Ruokafilosofiamme 1+1 ajattelu

Saattaa olla, että lautasellasi on vain kaksi raaka-ainetta, mutta lupaamme niissä olevan enemmän makua, kuin olet ikinä osannut kuvitella.

”Kyseessä on ikään kuin paluu juurille. Tavoitteenamme on saada ihmiset yllättymään! Tiimimme tulee käyttämään kaiken luovuuden, osaamisen ja ammattitaidon siihen, että 1+1 voi olla enemmän kuin kaksi”, Sauli lupaa.

Esteettisyys on iso osa kokonaisuutta ja siksi Atelier7:n yksilölliset, persoonalliset ja tarkoin harkitut lautaset ovat suunnitellut ja toteuttanut Pentikin Tuuli Saarelainen.

Chef Sauli Kemppainen

Sauli Kemppainen on laajan kansainvälisen ravintola-alan kokemuksen omaava ammattilainen, joka on saavuttanut urallaan lukuisina eri vuosina ravintolalleen arvostetun Michelin-tähden.

Viimeksi hän on vetänyt Berliinissä Savu-nimistä ravintolaa.

Suurelle yleisölle Sale tuli tutuksi MTV3-kanavalla esitetyssä Hell´s Kitchen – Kauhukeittiön pääpaholaisena.

Rekry vuoropäällikkö

Etsimme joukkoomme ravintolasalin vuoropäällikköä, jolla on kokemusta ja osaamista esihenkilötehtävistä ravintola-alalta.

Haemme energistä, tekemisen meiningillä ja hyvällä asenteella varustettua asiakaspalvelutyön todellista osaajaa ja tiimipelaajaa.

Tule mukaan luomaan upeita ravintolaelämyksiä Chef Saulin tiimiin ravintola-alan näköalapaikalle.

Tutustu lisään avoimeen paikkaan ja lähetä hakemus!

Tule mukaan rakentamaan uutta!

Etsimme jatkuvasti lisää tekijöitä erilaisiin toimenkuviin. Haemme niin alan uusia ammattilaisia kuin ravintola-alan osaavia tekijöitä.

Tärkeintä on, että haluat olla mukana luomassa uutta ravintola-alan ilmiötä, olet ennakkoluuloton, muuntautumiskykyinen ja innostut haasteista.

Tutustu avoimiin paikkoihin!

Kanresta

Atelier7:n takana toimivan Kanrestan liiketoiminta koostuu 33 yksilöllisestä ravintolasta kahdeksalla eri paikkakunnalla.

Kanrestalla on ollut Yhteiskunnallinen yritys -merkin käyttöoikeus jo pitkään osoituksena liiketoiminnallisten ja yhteiskunnallisten tavoitteiden onnistuneesta yhdistämisestä.

Vastuullisuus on liiketoiminnan ytimessä ja Kanresta jakaakin osinkonsa omistajansa Suomen Kansanterveysyhdistyksen Suomen Terveydelle -keräykseen.  Lue lisää Kanrestan toiminnasta täältä.

Tule kokemaan 1+1

Saattaa olla, että lautasellasi on vain kaksi raaka-ainetta, mutta lupaamme niissä olevan enemmän makua, kuin olet ikinä osannut kuvitella.